Lähtö

Miten koskaan olen voinut edes ajatella, että asiat ehkä lähtisivät parempaan suuntaan? Miten ihminen osaakaan valehdella itselleen...
Kaikki hajoaa taas käsiin.

Jokaisen pikkulinnun on aikanaan lennettävä pesästä, mutta pitikö tämän tapahtua minulle näin pian?
Koko päivän olen yrittänyt hidastella pakkaamista. Hidastaa elämää. Ihan salaa vain, edes hetkeksi vaikka haluaisin sen myös kulkevan eteenpäin, ja taas päädytään siihen pisteeseen etten itsekään tiedä mitä haluan.

Voih, miten ihminen voikaan olla solmussa? Ei tietoa miten päin olisi, mitä tekisi ja miltä tuntuu. Sitten sitä ollaan hämmennyksissä ja ahdistaa vain enemmän. Tuntuu kuin rinnassa olisi iso raskas möykky. Millään ei jaksaisi olla aina sekaisin. Olisiko se liikaa vaadittu, jos joskus jokin olisi selkeää?

Monta yöllistä herätystä jaksan enää? Monta kertaa jaksan herätä siihen, että sydän meinaa tulla ulos rinnan läpi?

Miksi kauneus haalistuu ja karkaa?