Alku

Jälleen kerran olen liian väsynyt. Silti en pysty nukkumaan vaikka unessa maailma on kauniimpi, aina silloin kun en näe painajaisia.
Verhot ovat visusti kiinni, jotta auringonvalo ei vahingossakaan pääsisi sisään. On vieläkin liikaa valoa, vieläkin liikaa pimeää.

Olen umpikujassa, laatikossa. Minut on saarrettu, enkä kykene löytämään tietä ulos. Olen pysähtynyt paikoilleni. Ei valoa tunnelin päässä. Vain jatkuvaa pimeää ja tyhjyyttä. Loppuuko tämä koskaan?

Kerran seisoin pienellä ja hyvin vanhalla sillalla. Aurinko sai virtaavan veden näyttämään timanttivirralta. Ympärilläni liiteli maailman kaunein sudenkorento. Niin pieni ja hauras. Sellaistako on myös ihmiselämä? Sellaistako on myös minun elämäni?

Tästä alkaa minun taisteluni. Tästä alkaa matkani kohti valoa...